Hämeenlinnan vankila museo. 2015-2016 projektit. Fragmenttien konservointi ja restaurointi

Vuosi 2015-2016

Hämeenlinnan Vankilamuseo

Hämeenlinnan Vankilamuseossa vuosina 2015–2016 tehtiin sisäilmakorjaus. Korjaus sisältää ulko- ja sisätöitä. Sisätyöt pääosin tehtiin ullakossa ja kellarissa.  Kellarissa korjattiin kosteusvaurioituneita rakenteita, purettiin asbestirakenteita, asennettiin koneellinen ilmastointijärjestelmä, sekä uusittiin lämpö- ja sähkö-automaattijärjestelmiä.

Kellarin kosteusvauriot ovat lattialla, muurissa ja rappauksissa. Kapillaarisuuden katkaisevan kerroksen puuttumisen vuoksi, perustuksen kautta pohjaveden kosteus on noussut kellarin seiniin jopa 1,5 m korkeuteen ja on vaurioittanut kellarin lattiaa, perusmuuria ja rappauskerroksia. Kosteustutkimusten perusteella kellarin seiniin merkittiin linja, jonka alla oleva rappaus poistettiin tiilipintaan saakka. Korjaus-suunnitelmassa oleva rappausten ja lattian uusiminen tehdään vanhan mallin mukaisesti.

Kellarin sellien seinissä on vankien graffitia. Graffitipiirroksia ja kirjoituksia haluttiin suojata rakennuspölyltä ja kolhuilta korjauksen aikana. Rappausten poistolinjan alapuolelta graffitipiirroksia myös haluttiin säilyttää. Sen takia on päätetty, että rappauksessa olevia piirroksia, kirjoituksia ja tupakkatumppi-jälkiä otetaan pois paikaltaan, konservoidaan, restauroidaan, asetetaan takaisin paikoilleen ja retusoidaan.

Vankilamuseon kellarikerroksessa on runsaasti vankien ilmaisutaidetta. Graffitia on piirretty lateksimaalipinnalle. Grafiittien piirroksia tehtiin lyijykynillä, huopakynillä, kuulakärkikynillä ja tupakkatumpeilla. Graffitit, piirrokset, kirjoitukset, runot, sanomalehdet, kortit eivät kestä rakennus- ja homepölyjen vaikutusta sekä mahdollisia tahattomia osumia rappaustöiden aikana. Rappausten poistolinjan alla on myös graffitipiirroksia, jotka katoaisivat rappausten poistamisen yhteydessä.

Fragmenttien talteen ottaminen aloitettiin suojakonservointien loppuessa, mutta ennen rappausten purkamista. Helposti poistettavalla pastelliliidulla merkitettiin fragmenttien ottopaikat, rajat ja myös kaikki fragmentit numeroitiin. Sitten kaikista fragmenteista ja ottopaikoista otettiin valokuvia.  Fragmenttiin päälle liimattiin fragmentin kokoisia voimapapereita.  Fragmentteja irrotettiin seinästä taltan ja vasaran avulla. Aluksi taltalla

varovasti merkittiin fragmenttien raja ja koputtamalla talttaan syvennettiin fragmenttien ympäröivä ”kanava” (noin 2cm leveä). Sitten kun rako oli tarpeeksi syvää, puukolla syvennettiin fragmentin takaa ympäri niin paljon, että fragmentti helposti irtosi seinästä. Fragmenttien irrotusprosessi oli melko hankala, eikä kaikki fragmenteista lähtenyt seinästä ehjänä, monet ovat halkeilleet ja jopa haljenneet osiksi.  Yhteensä kellarin selleistä on otettu 52 fragmenttia. Fragmentit puhdistettiin pölystä ja liasta pehmeällä vuohikarvaisella harjalla. Pöly imuroitiin heti pois.  Fragmenttien lyijykynällä ja tupakkatumpeilla tehtyjä piirroksia suojattiin värittömällä sellakalla. Huopakynällä ja kuulakärkikynällä tehtyjä piirroksia suojattiin metyyliselluloosaliisterillä. Fragmenttien rappauspuoli käsiteltiin boori-kloridiliuoksella mikrobiologisen uhkan ehkäisyyn. 5 % boori-kloridiliuosta (boori 2,5 %: kloridi 2,5 % : vesi 100 %) sumutettiin fragmenttien rappauspuolelta ja annettiin kuivua.

Ehjät fragmentit kuivumisen jälkeen rappauspuolelta käsiteltiin juoksevalla kipsi-kalkkilaastilla. Halkeilleiden fragmenttien halkeamia eristettiin värittömällä sellakalla ja täytettiin pieniä halkeamia liitu-liisterilaastilla ja suurella kipsi-kalkki-hiekkalaastilla. Suurempiin halkeamiin liimattiin fragmenttien rappauspuolelle kipsi-kalkkilaastin avulla tukeva reemay-kangas. Haljenneiden fragmenttien osia liimattiin toisiinsa kipsi-kalkki-hiekkalaastin avulla ja tuettiin liimaukset reemay-kankaalla.  Haljenneiden fragmenttien osia liimattiin toisiinsa kipsi-kalkki-hiekkalaastin avulla ja tuettiin liimaukset reemay-kankaalla.

Fragmentit asennettiin valokuvien perusteella omiin paikkoihin rappauksen toiseen kerrokseen (weber 950) liimaamalla kipsi-kalkkilaastilla. Fragmenttien välillä oleviin rakoihin injektoitiin kipsi-kalkkilaastia ja fragmenttien ulkopuolisia alueita täytettiin kipsi-kalkki-hiekkalaastilla. Rapattiin seinä fragmenttien ympäri weber san 954 laastilla ja viimeistely tehtiin weber san 956 laastilla.

Fragmenttien halkeamia ja välejä täytettiin kipsi-kalkkilaastilla ja sitten eristettiin sellakalla. Fragmentteja retusoitiin akryyli-akvarellisekoitusmaaleilla sopivilla sävyillä. Fragmenttien ympäri rapattuja seiniä maalattiin sopivalla sävyllä silikaattimaaleilla.

Lähteet:

Schulman, S, 1994. Hämeenlinnan läänivankilarakennus tarveselvitys. Vankilamuseon työryhmän muistio

Mustajoki, A & Souto, A. 2015. Hämeenlinna Vankila museo. Sisäilmakorjaus, Korjaustyöselostus. A-insinöörit Suunnittelu Oy

Smith, R. 2008. Taiteilijan käsikirja. Wing King Tongi

Doerner, M 1954. Maaliaineet ja niiden käyttö taide-maalauksessa.Helsinki. Kustannusoaskeyhtiö

Kaila, P.2008.Talotohtori.Porvoo. WS Bookwell Oy

Horie,C, 1987. Materials for Conservation: Organic consolidates adhesives and coatings. Butterworth-Heinemann Ltd Oxford

Horton-James D, Walston S & Zounis S. 1991. Evaluation of the stability appearance and performance of resins for the adhesion of flaking paint on ethnographic objects. Studies in Conservation 36/1991

Hämeenlinnan Vankilamuseo [Verkkosivu]. [Viitattu 6.7.2016]. Saatavana:  http://www.hameenhiemoliitto.fi/museoporttali/?pade_id=233

weber san 956 [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: http://www.e-weber.fi/tekniset-laastit-sisaeilmakorjaus/tuotteet/saneerauslaastit/webersan-956.html

weber san 954 [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: http://www.e-weber.fi/tekniset-laastit-sisaeilmakorjaus/tuotteet/saneerauslaastit/webersan-954.html

weber san 950 [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: http://www.e-weber.fi/tekniset-laastit-sisaeilmakorjaus/tuotteet/saneerauslaastit/webersan-950.html

weber tec 933 [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: http://www.e-weber.fi/tekniset-laastit-sisaeilmakorjaus/tuotteet/saneerauslaastit/webertec-933.html

weber vetonit 410 [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: http://www.e-weber.fi/tekniset-laastit-sisaeilmakorjaus/tuotteet/saneerauslaastit/webervetonit-410.html

Hiilipaperi [Verkkosivu]. [Viitattu 5.7.2016]. Saatavana: https://fi.m.wikipedia.org/hiilipaperi

 

Lascaux 4176 Medium for Consolidation [Verkkosivu]. [Viitattu 6.7.2016]. Saatavana:  http://www.lascaux.ch/pdf/de/ubeberuns/pressespiedel/the_picture_restorer_web.pdf

Casco Glutolin normal [Verkkosivu]. [Viitattu 6.7.2016]. Saatavana: http://media-pms2.schoenox.net/casco/docs/cascoglutolinnormal_fi_fi_tds.pdf

 Reemay [Verkkosivu]. [Viitattu 6.7.2016]. Saatavana:  http://museoidenhankintakeskus/pade/12/tuotteemma/kalvot_ja_paperit.pdf

 

OLKIKATTO

 

Nykyään olkikaton restaurointi ja ladonta on harvinainen tapahtuma. Olkikaton konservointi-restaurointityössä oli paljon vaikeuksia, mm. olkien hankinta.

Vuonna 2009 olkikatto tehtiin  Seinäjoen Ammattikorkeakoulun ja Museoviraston  yhteisprojektina. Yli- Lauroselan puuliiverin (Ilmajoki) olkikaton tekemisessä osallistui useita rakennuskonservoinnin ohjelman useita koulun ryhmiä. Kaikki, ketkä onnistuivat osallistua kurssissa, saivat hyvää työkokemusta harvinaisesta osaamisesta.

Olkien laatu ja esivalmistelu

Yli - Lauroselan talomuseon puuliiverin konservointityössä olkimateriaalia valmistettiin noudattamalla vanhoja perinteitä: syysruisolkia, leikattiin sirpilla, koottiin suuriin lyhteisiin ja kuivattiin pellolla tai riihissä. Työmaalle ruisolkia tuli suurissa lyhteissä noin 0,5m paksuina ja olkia siinä oli eripituisia.

Olkien esivalmistus sisältää suurlyhteiden purku ja olkikasojen käsittely. Ennen töitä alkamista saimme tarpeellista ohjausta Risto Holopaisesta. Hän näytti meille miten pitäisi käsitellä olkia, että sitä voisi käyttää kattomateriaalina. Puuliiverin sisätilaan oli sijoitettu erilaisia pöytiä, joissa pitäisi käsitellä olkia.

Ohjauksen mukaisesti olkilyhteitä laitettiin pöytiin, purettiin niitä ja sitten koottiin suuriin ja tiiviisiin nippuihin jotka ovat noin 25cm paksuina ja 120-135cm pituisia. Olkiniput sidotettiin naruilla (kuva 1 ja 2).

Olkinippujen päät on oikaistu saksella tai puukolla. Olkikaton tarpeeseen pitää tehdä paljon sidottuja olkinippuja, ensimerkiksi niin suuri määrä joka olisi riittävästi yhden päivän työhön. Kun olkinippujen määrä oli tarpeeksi tehty, sitten sitä nostettiin telineelle ja katolle.

Rakennusperintö
Kuva 1. Olkien käsittely teki Risto Holopainen. Kuva tekijän
Rakennusperintö
Kuva 2. Suurnipun sidonta. Kuva tekijän
 

Olkien asennus katolle ja viimeistely

Risto Holopainen kertoi meille, että olkimateriaalia paikkaillaan kattoon riveillä ja joka rivi sisältää 2-3 olkikerrosta. Ensimmäinen olkirivi tehdään laittamalla olkinuppuja, räystästukirakenteisen linjalle kattoa pitkin.

Olkinippuja laitettiin kattoon tiiviisti avaamalla siteitä. Olkinippuja tasoitettiin ja tiivistettiin painamalla käsillä ja laudoilla (kuva 3). Kolmannen kerroksen olkirivien valmistaessa olkien päälle laitetaan pitkiä riukuja, jotka sidotetaan toista toisiin naruilla. Riuut painavat olkikattoon ja itsekin pystyvät paikallaan nojaamalla nappulakärppäiden nappulapuihin (kuva 4).

Ensimmäiseen riviin paikkailimme 3 kerrosta olkia, joista alimmaisen olkikerros meni nappulakärppäiden alle ja olkien päällimmäiset kerrokset nappulakärppäiden päälle.

 Ensimmäisen rivin olkien päällimmäinen kerros ylitti räystästukirakenteita noin 10 senttimetriä. Olkien leikatut päät käsiteltiin hammaslaudalla saadakseen katon luisulape. Olkia siirrettiin porrasmaisesti, hammaslaudan avulla kevyesti lyömällä olkien päihin (kuva 5).

Rakennusperintö
Kuva 3. Risto Holopainen kertoo miten pitäisi tiivistää olkia katolla. Kuva tekijän
Rakennusperintö
Kuva 4. Olkikaton orren asennustapa räystäspäin. Kuva tekijän
Rakennusperintö
Kuva 5. RISTO HOLOPAINEN KERTOO MITEN PITÄISI TIIVISTÄÄ OLKIA KATOLLA. KUVA TEKIJÄN
 

Olimme osallistuneet muutamiin riviin valmistelussa. Katon päätysivulla oli laitettu olkikimppuja eritavalla kuin kattolappeella. Olkiniput laitettiin viinoissa, tarttumalla sidotetut nuppujen päät päätysivuun nappulakärppäiden nappulapuin välillä. Riukujen asettamisen jälkeen olkinuppujen avattiin. Olkia pystyy paikallaan riuujen painovoiman vaikutuksessa (kuva 6).

Emme osallistuneet koko lappeen kattamisessa, mutta on tietoa, että jatkossa oli harjan valmistus ja painomalkojen (riipusmalka) laittaminen, sekä harakkaorsien asennus. Kattoharjalla olkia laitettiin taipumalla olkia harjariukujen yli (kuva 7).

Rakennusperintö
Kuva 6. Risto Holopainen kertoo miten pitäisi tiivistää olkia katolla. Kuva tekijän
Rakennusperintö
Kuva 7. Olkien ladontatapa katon harjalla.(G. Feditov, Olkikate)
 


TERVA - MERKITTÄVIN PUUN KUIVATISLE

Kuivatislaus eli pyrolyysi on puuaineksen hajottamista erilaisiksi tuotteiksi lämmön avulla. Kuivatislaus voidaan suorittaa joko suoralla menetelmällä (esimerkiksi tervahauta ja -miilut) tai välillisellä menetelmällä (esimerkiksi retorttiuunit).

 

Hiili ja tisleet (terva, raakatärpättiöljy, puuhappo) ovat sellaisenaan käyttökelpoisia tuotteita ja niitä voidaan pienessäkin mittakaavassa valmistaa yksinkertaisilla laitteilla. Tuotteiden jatkojalostaminen on monimutkaisempaa ja vaatii kalliita laitteita. Tervahaudassa kaasut ja suuri osa myös tisleistä haihtuu huokoisen katteen läpi, eikä niitä voida ottaa talteen. Tuotteena saadaan vain tervaa, hiiltä ja tervavettä.

Merkittävin puun kuivatislauksen tisleistä on terva. Puuterva (pyroleum pini eli pix liquida) on hapanta, paksuhkoa, öljymäistä nestettä. Puun selluloosasta ja muista hiilihydraateista muodostuu tervaan alifaattisia yhdisteitä kuten rasvoja ja niiden estereitä sekä parafiinihiilivetyjä. Ligniinistä syntyy aromaattisia yhdisteitä kuten fenoleja, kreosoleja ja guajakoleja. Lisäksi terva sisältää pihkasta peräisin olevia terpeenejä ja hartsihappoja.

Parasta tervaa saadaan pihkapitoisista havupuista, varsinkin männystä, sillä se sisältää hartsia enemmän kuin muu puuterva. Tervahaudoissa poltettua tervaa eli hautatervaa, etenkin tervanpolton alkupuolella saatavaa, pidetään arvokkaampana kuin uuneissa poltettua. Se eroaa uunitervasta vaaleamman värinsä, miellyttävämmän hajun ja suuremman sakeuden perusteella. Hautatervan ominaispaino on myös vähän alhaisempi kuin uunitervan. Se on 20o C:ssa 1,037 - 1,076. Uunitervan ominaispaino on 1,11.

Hautaterva on jaettu perinteisesti viskositeetin ja rakeisuuden perusteella kolmeen laatuluokkaan hieno, keskipaksu ja paksu, joista hieno on laadultaan parasta. Sitä on tavallisesti 70 - 85 % koko tuloksesta. Paksuissa tervoissa esiintyy rakeita, jotka ovat vaikealiukoisia parafiinikiteitä. Tehdashillossa saadaan varsinaisen tervan eli A-tervan lisäksi ns. B-tervaa, jota on liuenneena puuhappoon mm. etikkahapon ja metanolin ohella. B-terva on veteen liukenevaa.

Uunista tai haudasta tuleva terva ei ole vielä käyttökelpoista vaan siinä on vielä vettä ja veteen liuenneita muita aineita, esim. etikkahappoa eli ns. tervavettä. Vieraat aineet voidaan poistaa tervaa seisottamalla. Aikoinaan tervan annettiin tervahoveissa seistä muutamia viikkoja, jona aikana vettä laskettiin kaksi kertaa pois. Samalla poistettiin myös pikeentynyt 1. pilalle poltettu terva. Tynnyrin nestesisältö väheni noin 6,5 %.

Vesi voidaan erottaa tervasta nopeammin lämmittämällä sitä höyrykierukan avulla. Lämpötila ei kuitenkaan saa nousta yli 100 o C:een, ellei lämmitysastia ole umpinainen sillä silloin tervasta aikaa poistua muitakin aineita.

Tervan katsotaan olevan tärpätitöntä, jos siinä on alle 200 oC lämpötilassa on vähemmän kuin 3 % kiehuvia aineita. Tervavesipitoisuus saa olla enintään 5 - 10 %.

TAULUKKO 3. ESIMERKKI YHDEN TERVANÄYTTEEN KOOSTUMUKSESTA (TEHDASTERVA)

Lähde: Paajala, J. & Jokivartio, T. 1989. Tervan valmistus ja käyttö. Oulun yliopiston Pohjois-Suomen tutkimuslaitos. Oulu 

Tulosta

S E I N Ä J O K I